tiistai 30. kesäkuuta 2015

Haapavesi 26-30.6

Mukava kesä alkaa pikkuhiljaa jo kesäkuun lopussa vaikuttaa Itä-Suomessakin. Ei tosin hellepäiviä vieläkään ja veden lämpö vain 13 astetta, joten uimavettä ei lähellekään.





maanantai 22. kesäkuuta 2015

Matari, juhannus 18-22.6

Juhannukseksi lupaili mukavia veneilykelejä ja ajelin lähivesille Matarin Tihiäsaaren laguuniin. Paikka on todella suosittu korkeiden kallioiden ympäröimä lahti josta sunnuntaina yllättäen bongasin norpankin. Vähän hämmästelin mitä aika isokokoisen oloinen musta hylje melkein kuralahdesta haeskeli. Muuten oli mukavia kuvauspäivi' vaikka tähän aikaan pitäisi melkein puuhastelle yön kähmyssä eikä kuorsata puhista teltan kätkössä.








tiistai 9. kesäkuuta 2015

Pihlajavedellä 4-9.6

Kesäkuun alku on ollut aika tuulista ja sateista mutta piti kuitenkin lähteä muutamaksi päiväksi veneilemään tuttuihin maisemiin. Veden lämpö on ennätysalhaalla, vain 10astetta eikä kalan tulo ole yhtään varmaa. Kovat tuulet pitävät leiriukkona ja viimein kyllästyn jatkuvaan Paatisen vellontaan ja ajelen veneeni Savonlinnaan mielessäni sen tervaaminen ennen kuin suunnistelen kohti Lappia.